Viikon jetlageilun ja Melbourneen totuttelun jälkeen me otettiin suunta Yarckiin, reilun sadan kilsan päähän Melbournesta. Alunperin tarkoitus oli olla wwoofereina (willing workers on organic farms) hevostilalla jopa kuukausi, mutta suunnitelmat muuttui pariinkin otteeseen ja lähdettiinkin sitten jo kahden ja puolen pitkältä tuntuvan viikon jälkeen.
Wwooferkonseptin mukaisesti saatiin siis ruoka ja majoitus noin viiden tunnin päivittäistä työtä vastaan. Tämä vaihtelee paikasta riippuen, meillä töitä oli 7 päivää viikossa. Jo ekoina päivinä huomattiin, että viiden tunnin aikarajasta ei juurikaan pidetty kiinni, ja saatiin olla melkein kellon ympäri valmiudessa tekemään jotain. Annettiin tästä vähän palautetta meidän nk. pomolle, ja saatiin onneksi muutaman tunnin tauko iltapäiviin, joka me fiksuina käytettiin lähes joka kerta päikkäreihin. Jokapäiväinen herätys kello 6:30 (tai 5:00, kiitos kakadut), kuumuus ja raskaat työt imi kyllä meistä melko tehokkaasti kaikki mehut.
Normaalikaavan mukainen työpäivä alkoi siis joka aamu kello 7:00 kanojen ruokinnalla ja kananmunien keräämisellä. Tehokkaana kerättiin myös puoliunessa parina ensimmäisenä aamuna muovinen tekokananmuna, jota sai myös kerran kaivella roskiksesta kun Emma infosi mua sen käyttötarkoituksesta... :D Kanojen jälkeen ruokittiin rehab-hevoset, joita oli kymmenkunta. Kaikki näistä sairastivat eriasteista kaviokuumetta, ja vaativat joka päivä melkoisen määrän työtunteja karsinoiden siivoamisesta magnesiumruiskujen antamiseen ja ruokintaan. Pahin tapaus ei suurinta osaa ajasta seissyt edes omilla jaloillaan, jolloin meidän vastuulla oli potilaan kääntämiseen osallistuminen, haavojen puhdistaminen ja hevosen yleinen puhtaanapito sekä veden tarjoaminen kuutisen kertaa päivässä.
Aamutalli saatiin yleensä valmiiksi kahdeksan maissa, riippuen siitä montako siihen meidän lisäksi osallistui. Sen jälkeen syötiin yleensä vain pikainen aamupala (valkoista paahtoleipää suolatulla voilla) ja paiskittiin hommia kahteentoista-kolmeen, päivästä riippuen. Aamupäivän työt saattoi olla oikeastaan ihan mitä vaan. Oltiin varauduttu oikeisiin farmitöihin - niinkuin alunperin oli puhe - jotka liittyisivät edes jotenkin karjaan tai hevosiin, mutta meille nakitettiin aamupäiviin lähinnä rikkaruohojen nyppimistä, pyykkäystä, piikikkäiden kasvien hakkaamista 50-luvun työvälineillä paahtavassa auringossa keskellä peltoa (mun henk.koht. suosikki) ja myrskyn jälkien siivoamista haravoimalla tai raahaamalla puita paikasta toiseen. Parasta.
Meidän vastuulla pidettiin myös yleensä lounaan valmistamista itselle ja muille.
Iltapäivän parin tunnin tauon jälkeen, yleensä neljän maissa, tehtiin iltatalli, eli periaatteessa samat hommat kuin aamulla. Heinien jakamista, siivoamista, magnesiumia ruiskulla. Kuuden aikaan pikainen suihku ja tekemään illallista. Tehtiin yleensä salaatti ja autettiin ruuanlaitossa tai tehtiin illallinen kokonaan itse, sekä myös kerättiin se pois ja tiskattiin sekä siivottiin keittiö.
Tässä vaiheessa voi jokainen laskea että työtunteja kertyi muutama enemmän kuin mistä alunperin oltiin sovittu, ja perheenäidin yleinen asenne meitä kohtaan oli melko nihkeä. Ei mennyt kauaa kun laskettiin jo päiviä meidän lähtöön, ja lopulta viimeisenä viikonloppuna meni kuppi nurin ja päätettin ottaa lauantain ensimmäinen bussi kohti Melbournea. Nälkäisinä ja surkeina Melbourne ja TimTamit tuntui suunnilleen toiselta kodilta, ja tsiisus että sitä voi olla tyytyväinen random nunnahostellin metelissä! Täällä sitä oleillaan siis ensi keskiviikkoon asti, jolloin otetaan suunnaksi Brisbane. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti